perjantai 29. kesäkuuta 2012

Hääkampaus

Vaikka häihin on vielä aikaa, olen silti ehtinyt jo miettiä minkälaisen kampauksen haluaisin hääpäivänämme. En ole ikinä ollut mikään ponnari-ihminen, joten minulle oli selvää se, ettei minulle tule mitään nutturaa yms. En kuitenkaan halua olla ihan hiukset vapaana, vaan jotain juhlallisuutta hääkampauksessa pitää olla. 

Hääkampauksen haluan olevan puoliksi kiinni ja puoliksi auki -tyylinen. Haluan myös hieman kiharoita hiuksiini. Oma tukkani on aika paksu ja seuraavan vuoden aikana kerkeän kasvattaa sitä vielä hyvin, joten kampauksesta pitäisi saada todella näyttävä :) Alla hieman kuvia siitä, miltä haluaisin kampaukseni näyttävän.







Tässä myös kuva kampauksesta, joka on hyvin yksinkertainen mutta todella kaunis ja juhlallinen hiuskoristeen ansiosta. Tällaista voisin harkita itsellenikin :)


Olen myös ehtinyt jo katselemaan Varkauden, Leppävirran ja jopa Kuopion seudun kampaajia ja aika samoissa hinnoissa näyttäisi kaikissa paikoissa olevan tuo hääkampaus sekä häämeikki. 

Kuvat: www.projectwedding.com

- M

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Lomalomaloma!!!

Termosta vaan kaikille teille!! Kuten ehkä jostain olette huomanneet, niin meillä on loma. Alotettiin loma rehellisesti karkaamalla viikoks landelle, jotta jaksetaan huomisesta eteenpäin painaa viikko barcelonassa! Huikeeta! Oli kyllä pirun rentouttava viikko, vaikka eilen tuntu vielä siltä, että kroppa ei koskaan palaudu viikonlopun vietosta! Oltiin vaimokkeen kanssa järkätty mökille pienimuotoiset juhlat ja saatiin sinne kasaan erittäinkin mukava poppoo jonka kanssa rillutella!
Alkuun säät suosi poppootamme ja kerkes nopeemmat jo (minä) palamaan ihan kunnolla.. vaikka suomen suvessa ei pysty palamaan! Lauantaina sitten säiden herra skidisti yritti tulla pilaamaan reissua, mutta ei annettu pikku sateen haitata!! Pikku sateet kuuluu kesään!!
Meidän landehan sijaitsee Leppävirralla, jossa meidän häät on ensi vuonna. Kas kummaa paikalla oli vaimokkeen kaasot yhtä lukuunottamatta. Naikkoset kävivät tarkastamassa juhlapaikan sekä kirkon ja kuuleman mukaan ensimmäiset kyyneleetkin kirkkokierroksella tuli!! Alkaa hommat konkretisoitumaan kun näkee paikat ihan oikeasti ja suunnittelut pääsee kokoajan alkamaan enemmän ja enemmän. Alla pari kuvaa kirkosta, joka on mun mielestä ainakin pirun magee!


Kirkkokierrokselta kun naikkoset kotiutu, niin vietettiin lauantai loppuun saunoen, grillaten ja hauskaa pitäen!! Vaimokkeen veljentyttö kerkes purskahtamaan itkuun kesken ruokailun, kun soitettiin meidän tuleva alttarille kävelybiisi ja sillon tunteet näytti olevan pinnassa! :) Kaikenkaikkiaan hirveen hieno viikonloppu ja alkuloma, josta kuuluu kiitokset kaikille mukanaolleille!! Lisäänpä tähän loppuun vielä pari fiilistelykuvaa mökin rannasta ja pihalta yms yms!! Hyvää kesänjatkoa

t- M






torstai 14. kesäkuuta 2012

Oooh

Sadepilvi tupsahti mökin päälle, joten mikäs sen parempaa ajanvietettä kun selailla Style Me Pretty.com-sivulta muiden ihania hääkuvia. Hieman inspiraatiokuvia, olkaa hyvä!
































Tällaiset häät kelpuuttaisin mieluusti itsellenikin :)

Juhlapaikka

Kun olimme päättäneet, että häämme järjestetään Leppävirralla, aloimme katselemaan kyseisen paikkakunnan juhlapaikkoja hääjuhlaamme varten. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui Salmitalo, joka sijaitsee myös Leppävirralla. Kirkolta juhlapaikalle matkaa on n. 20 km. Salmitalo ei omien nettisivujensa kuvissa näytä mitenkään liian houkuttelevalta, mutta ihastuin paikkaan samantien kun kävimme katsomassa sitä. 

Salmitalolle mahtuu max. 150 vierasta, mutta silloin on kuulemma hieman ahdasta liikuskella. Häihimme olemme kutsumassa näillä näkymin n. 100 vierasta, joten meidän pitäisi mahtua paikkaan oikein hyvin. 

Salmitalolla on periaatteessa kaksi salia, mutta ne ovat yhdistetty sen verran järkevästi niin ettei osa vieraista jää kokonaan toiseen saliin eivätkä siten näe mitä siinä salissa tapahtuu, jossa hääpari on. 

"Pääsali"

Hieman sivummalla oleva toinen sali ja näkymä keittiöön.

Salmitalolla on myös iso laitoskeittiö sekä ruuanvalmistus- ja tarjoiluastioita. Salmitalolta löytyy myös ruoka- ja kahviastiastot n. 120 hengelle. Näiden lisäksi varustuksesta löytyi myös erilaisia maljakoita jne, joita voi käyttää hyödyksi koristelussa. Salmitalolta löytyy myös piano sekä äänentoistolaitteet. 

Keittiö
Juhlapaikassamme on yöpymismahdollisuus, joka oli tärkeä kriteeri meille, sillä suurin osa kavereistamme tulee Helsingistä juhliin. Alakerrassa on kaksi "kammaria", joissa on yhteensä 6 vuodepaikkaa. Kammarit olivat todella suloisia :) Yläkerrassa on majoitustilat 30 henkilölle. Sekä ylä- että alakerrasta löytyvät myös wc/suihkutilat. Lisäksi juhlapaikalle saa tuoda niin paljon patjoja kuin sinne vaan mahtuu! 

kammari

toinen kammari
Yläkerran majoitustilat :)

Salmitalolta löytyy myös rantasauna, jonka lasitetulla kuistilla joku viileämpi tyyppi voi toki myös yöpyä ;) Pihalta löytyy myös grillikatos, jossa voi esimerkiksi grillailla iltapalaksi jotain. 

Iso plussa juhlapaikassamme on myös ihana, SUURI piha! Pihalle mahtuu helposti pystyttämään telttoja sekä hyvän salliessa hääjuhlan tanssit ja loppubileet voidaan järjestää pihalla. Salmitalo sijaitsee järven rannalla ja rannassa on iso laituri, josta saa auringon laskiessa ihania kuvia :) Rannan laituri on 30 neliötä, joten siinäkin mahtuu tanssahtelemaan niin halutessaan! 



Pihalta löytyy myös kaksi lentopallokenttää, mikäli suvut haluavat testata paremmuuttaan kyseisen lajin parissa :D 

Sisustukseltaan Salmitalo ei ole mikään kaunein taikka nykyaikaisin, mutta omilla verhoilla, liinoilla, kukilla ja muilla koristeluilla paikasta saa todella nätin! 

Olemme varanneet Salmitalon koko viikonlopuksi ja hintaa tälle kaikelle tulee vain 600e (tosin tällä hetkellä kyseistä hintaa ei löydy enää Salmitalon nettisivuilta, mutta tämä oli hinta sillä hetkellä ku me paikan varasimme)! Hinta on mielestäni todella kohtuullinen, ottaen huomioon että hintaan kuuluu kaikki mitä Salmitalolta vain löytyy. 

Mikäli joku kiinnostui, lisätietoja löytyy Salmitalon nettisivuilta osoitteesta http://www.soinilansalmi.net/html/index.php?action=8

PS: Olemme viettämässä viikonloppua sulhon mökillä Leppävirralla ja huomenna seuraksemme tulee iso kasa kavereita, joista löytyy 3 kaasoa sekä 2 bestmiania ja tarkoituksena olisi heidän kanssaan käydä katsomassa juhlapaikka sekä kirkko, jee! :) 

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Rakkaat kaasot

Heti kun oltiin kihlauduttu, aloin miettimään tulevia kaasojani ja keitä oikein aion pyytää kyseiseen tehtävään. Minulla on paljon ihania tyttökavereita ja tiesin, että valinta tulee olemaan todella vaikea! Mulla on paljon ihania ystäviä täällä Helsingissä, mutta myös ystäviä muualla Suomessa, jotka olen tuntenut yläasteelta ja lukiosta asti. 


Ensimmäisenä pyysin kaasoksi ystävääni, johon olen tutustunut yhden mun todella pitkäaikaisen kaverin kautta, sillä neiti on kyseisen kaverin tyttöystävä. Ollaan tiedetty toisemme jo niiltä ajoilta, kun kumpikaan ei asunut vielä Helsingissä, mutta paremmin ollaan tutustuttu ehkä joskus vuonna 2008/2009 vaihteessa (kauheeta kun en muista..)? Jännitti hirveästi kysyä, mutta onnekseni hän suostui :) Enkä oikeestaan missään vaiheessa ees pahemmin epäillyt asiaa. Tämä neiti on tullut todella tärkeäksi ystäväksi minulle ja vaikka ei usein nähdäkään, niin silti meidän ystävyys on säilynyt ja jutun aihetta riittää aina, kun nähdään! 



Toiseksi kaasokseni pyysin ystävää, johon olen tutustunut vuonna 2008, kun aloitimme opiskelut ammattikorkeakoulussa. Heti ensimmäisenä päivänä katsoin, että voi onpas söpö tyttö ja että tuohon haluan tutustua! Ja jo toisesta koulupäivästä lähtien olemme olleet kuin paita ja peppu! Ja meidän ystävyys on kestänyt yhdessä opparin teon, joten se kestää melkeinpä mitä vaan ;D



Kolmas kaaso on myös sellainen, jonka olen tiennyt jo kotipaikkakunnaltani, mutta koskaan emme ole varmaan sanaakaan sanoneet toisillemme ennenkuin hän muutti minua vuotta myöhemmin Helsinkiin ja aloitimme opiskelemaan samaa alaa samassa koulussa vuonna 2008. Ja täytyy, sanoa että se oli rakkausta ensisilmäyksellä! Tiedättekö sen, kun jonkun kanssa vaan klikkaa heti ja tuntuu, että olisit tuntenut sen henkilön koko elämäsi ajan? Meillä on ollut hirmu hauskaa yhdessä ensimmäisestä päivästä lähtien ja meillä on ihan omanlaiset jutut, joita kukaan muu ei tajua eikä tarvitsekaan. Meillä on ollut myös riitoja, mutta kaikesta ollaan selvitty. Meillä ei ole ikinä tylsää, kun olemme yhdessä ja saatamme puhua puhelimassa tunninkin vaikka kummallakaan ei olisi mitään asiaa.




Noin, valinnat kaasoista oli tehty! :) Kunnes... Yksi kaasoistani ilmoitti, että hän on lähdössä puoleksi vuodeksi Aasiaan nyt syksyllä ja viettää siellä siis aikaa ensi kevääseen asti. Tässä vaiheessa ajattelin, että ookoo, ei paniikkia :) Kun sitten myös toinen kaasoistani ilmoitti, että hän on lähdössä vaihtoon muutamaksi kuukaudeksi ensi vuoden tammikuussa. Pakko myöntää, että tässä vaiheessa iski pienoinen paniikki. Vaikka varmasti pärjäisinkin periaatteessa yhden kaason voimin, sillä molemmat ulkomaille karkaavista kaasoista tulevat kuitenkin kesäksi takaisin Suomeen, halusin pelata varman päälle ja pyytää vielä paria ystävääni auttamaan hääjärjestelyissä.


Pyysin kahta opiskelutoveriani, jotka ovat molemmat minulle rakkaita, mutta joiden kanssa olen ehkä viime aikoina ollut vähemmän tekemisissä. Ja molemmat suostuivat :) Joten minulla on nyt siis kaiken kaikkiaan 5 kaasoa. Ajatus noin monesta kaasosta aluksi hieman hirvitti, mutta myöhemmin asiaa ajateltuani, totesin sen olevan ihan hyvä juttu. Häissä on paljon tehtävää ja jokaisella kaasollani on oma ns. osaamisalueensa, joten tehtävienjako tulee varmasti olemaan helppoa. Ja tottakai isommalla porukalla on paljon hauskempi järjestää juhlia ja olemmekin jo tyttöjen kanssa keksineet monta illanviettoa hääsuunnitteluihin vedoten ;)





Ja onnekseni kaikki kaasoista tietävät ja tuntevat ainakin jotenkuten kaikki sulhon bestmaneista, joten suunnitteluiden aloittaminenkin on helpompaa, kun ei tarvitse ensin tutustua muiden kanssa. :) 




PS. Joku saattaa ehkä kuvien perusteella arvata minkä väriset puvut kaasoilleni haluaisin ;)


Kuvat: Style Me Pretty

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ihanat häät

Tässä hieman inspiraatiokuvia. Häiden värimaailma vastaa aikalailla sitä, minkälaista haluaisin myös omiin häihimme! Paljon haaleita väriä; pinkkiä, lilaa, valkoista jne... :)







Eipä puvussakaan olis mitään valittamista ;)




Kuvat: Style Me Pretty