lauantai 29. joulukuuta 2012

Hääkutsujen testausta

Noniin, vihdoin saatiin tehtyä testiversio meidän tulevista hääkutsuista ja tällaiselta se näyttää! 

Älkää välittäkö teksteistä, nämä kun on tosiaan ihan vaan testiversiot!  Ja toi punainen nauha hämää myös vähän...

Kutsuihimme tulee siis 3 "liuskaa", jotka sidotaan sitten jollain hempeämmän värisellä nauhalla yhteen. Ensimmäiseen liuskaan tulee 3 kuvaa meistä ja kuvissa pidämme tekstikylttejä, joissa ensimmäisessä lukee esim. "Menemme naimisiin", toisessa "13.7.2013" ja kolmannessa kuvassa "tervetuloa!". Otamme siis ihan uudet kuvat kutsua varten, testiversiossa käytimme vanhoja kuvia.

Toisessa liuskassa on sitten se virallinen kutsuteksti. Kolmanteen liuskaan tulostimme hääinfon, joka jatkuu sitten vielä toiselle puolelle. 

Me ollaan näihin kyllä tosi tyytyväisiä! Nää on kyllä ihan meidän näköiset. :) Ainut mikä testiversiossa meni pieleen, että tekstit menivät tulostaessa hieman vinoon, joka vaikeutti varsinkin hääinfon muotoon leikkaamista siten, että se olisi tasainen kaikilta puolilta. 

Mitäs tykkäätte?

perjantai 28. joulukuuta 2012

Meidän joulu

Noniin joulu tuli ja meni! Oli kyllä todella ihana ja rentouttava joulu :) Matkustin siis jo viime viikon keskiviikkona porukoille ja torstaina lähdin iskän kanssa moikkaamaan toista veljeä ja tädin kullanmuruja Jyväskylään. Veljentyttöni tulee olemaan morsiusneitona ja hän on odottanut häitä jo siitä asti kun mentiin kihloihin ja pohtinut mitä meinaa laittaa päälle. Toissa kesänä hän esitteli minulle kengät, jotka aikoo häihin laittaa. Harmi, kun kyseiset kengät taitavat olla ensi kesänä jo pienet. :) Tällä kertaa Kerttu kysyi, että millainen sen morsiusmekon pitää nyt olla. Sanoin, että ihan sellainen kun hän itse vain haluaa ja lupasin, että keväällä mennään yhdessä mekko-ostoksille. :) Lisäksi Kerttu pohti, mikä Konsta-veljen rooli voisi olla häissä, ei kuulemma ollut vielä keksinyt sopivaa hommaa. Minä kyllä haluisin kovasti, että Konsta voisi lukea haluamamme raamatun pätkän kirkossa, jos Konsta siihen vain suostuu.

Perjantaina sulho tulikin sitten kissojen kanssa Savoon ja vietettiin mun porukoilla yksi yö. Lauantaina matkustettiin sitten sulhon vanhempien mökille Leppävirralle, jossa vietettiinkin aikaa joulupäivään saakka. 


Aatonaattona käytiin pienellä kävelylenkillä ja oli kyllä aikamoinen pakkanen! Aluksi kylmyys ei tuntunut juurikaan missään, mutta lenkin päätteeksi oli kyllä oikein mukava päästä sisälle lämpöseen. Mutta pakko sanoa, että luonto on kyllä niin kaunis talvella! 

Matkan varrelle osui näin kaunis maisema...

ja olihan sen eteen pakko mennä poseeraamaan. Oli kyllä kylmä! 

sulhon ripsetkin jääty!

Mutta onneksi pusu lämmitti. ;)

Aatonaattoiltana mökille saapui sulhon veli sekä hänen tyttöystävänsä. Saman pöydän ääreen kokoontui illan aikana myös sulhon isovanhemmat ja oli kyllä mukava viettää ilta yhdessä! Hieno hetki oli myös, kun toinen sulhon mummoista otti minttuviina-kulauksen. :D

Aatto aloitettiin riisipuurolla ja kuusen koristelulla ja sulho lKöysi jostakin mistelinoksan, joten pitihän sen alla tottakai pussata ja vielä todistaa tämä hetki kameralle. Kuvan tarkoituksena tosin oli, ettei mistelin pitäjä näkyisi kuvassa, mutta hyvä näinkin. ;)

Sulhon vanhemmat olivat järjestäneet myös pienen retken ulos. Tarkoituksena oli vihjeiden perustella siirtyä seuraavalle rastita ja vastata rastilla oleviin kysymyksiin. Retken päätteeksi sytytettiin nuotio ja juotiin ulkona kuumat glögit sekä syötiin piparia. Mökille päästyämme käytiin kysymykset läpi ja ei liene yllätys kenellekään, että minä ja sulho voitettiin kisa :)


Aattona lähdettiin käymään sulhon sekä anopin kanssa joulukirkossa meidän tulevassa vihkikirkossa. Kirkko jaksaa ihastuttaa edelleen ja rupes kyllä taas hieman jännittämään, kun mietin että kohta me tuolla alttarilla seisoskellaan. Kirkko oli tosi tunnelmallinen ja varsinkin kun Oi jouluyö-kappale soitettiin flyygelillä ja sellolla säestettynä, niin tuli kyllä kunnon kylmät väreet! 


Kirkon jälkeen olikin vuorossa joulusaunan vuoro, jonka jälkeen herkuteltiin masut täyteen. Ruuan jälkeen jaettiin lahjat ja voi mitä ihanuuksia lahjoista paljastui. Oltiin sulhon kanssa toivottu joululahjaksi "ainoastaan" uutta sohvaa, jonka kustannuksiin molempien vanhemmat osallistuivat. Kuitenkin paketteja tuli ihan älyttömästi! Paketeista paljastui mm. sisustusjuttuja, kosmetiikkaa, lahjakortteja, suklaata, leffalippuja jne. Sulholta sain lahjaksi hajuveden, kauan odotetun vohveliraudan sekä kenkälahjakortin eli ajatuksena on että unelmien kengät löytäessäni, nykäisen sulhasta hihasta ja kengät ovat minun! Ainut huono puoli, ettei sulho tajunnut laittaa korttiin mitään hintakattoa... Sattumalta kun himoitsisin yksiä Jimmy Choon kenkiä hääkengiksi.... ;) No ei kai sentään!


Lahjojen jakamisen jälkeen nautittiinkin hieman glögiä ja viiniä ja pelailtiin Trivial Pursuit-lautapeliä. Todella hauska aatto siis! :) Joulupäivänä lähdettiin aamupäivästä ajelemaan mun vanhempien luokse, jossa syötiin jouluruoka ja mun toinen veli tuli kyläilemään. Illasta lähdettiin sitten joulupäivän perinteiden mukaisesti yöelämään moikkaamaan vanhoja kavereita. :) Tapsana ajeltiin takaisin Helsinkiin ja eilen koitti paluu arkeen ja 12 h työpäivä. 

Mutta oli kyllä erittäin hauska ja rentouttava joululoma. Ja kohta juhlitaankin sitten uutta vuotta! Me vuokrattiin ison kaveriporukan kanssa saunatila, jossa juhlitaan vuoden vaihtumista.

Miten teidän joulu sujui ja kuinka aiotte viettää uutta vuotta? :)

PS: Häähömpötys oli joulun alla hieman tauolla, mutta tänään se alkaa taas, kun tarkoitus olisi tehdä testiversiot meidän kutsuista! 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Ihanaa Joulua!

Matkustin keskiviikkona tänne vanhempieni luokse ja sulho tulee tänään perässä. Huomenna lähdetään sulhon porukoiden mökille joulun viettoon. Jouluna aion keskittyä vain rauhoittumiseen sekä viettää laatuaikaa mulle rakkaiden ihmisten kanssa, joten blogin päivittäminenkin jää nyt hetkeksi. 


Joten haluankin nyt toivottaa teille kaikille ihanaa Joulua! 
Ottakaa tästä ajasta kaikki irti; herkutelkaa ja nauttikaa läheistenne seurasta. 

<3:lla Maj

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Mietinpä tässä....

Vaimokkeeni tekstiä lukiessa, heräsi mieleen paljon ajatuksia. Vaimokkeen hurahdettua syvälle hääpilviin, mun täytyy laittaa putkiaivoinen mode päälle (lue toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos) ja esittää kiinnostunutta. Loppupeleissä mulle henkilökohtaisesti on yhdentekevää, minkä väriset kukat, tai minkä malliset paikkakortit meillä on. Uskon vahvasti siihen, että häät olisivat yhtä onnistuneet valkoisilla tai punaisilla paikkakorteilla. Se, mikä tekee mulle tärkeän ja spesiaalin hääpäivästä, on sen ainutkertaisuus.

Oon aina ollut sitä mieltä, että jokaiselle on olemassa se yksi ja oikea. Senpä takia olen myös aina ollut sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Tietenkään aina ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta lähtökohtaisesti "tahdon" sanotaan vain kerran. Mielestäni ei kannata hätiköidä kihlauksen tai yhteenmuuton kanssa. Kaikki tapahtuu aikanaan, silloin kun hyvältä tuntuu. Puolivuotta tuntuu seurustelun alkuaikana todella pitkältä ajalta, mutta loppupeleissä se on elinikään suhteutettuna helvetin lyhyt aika. Nyt lähes seitsemän vuoden seurustelun jälkeen voin omalla kokemuksella sanoa, että tunsin vaimokkeeni kohtalaisesti puolen vuoden jälkeen, ja nyt tunnen vaimokkeeni jo erittäin hyvin, mutta silti vaimokkeestani löytyy aina jotain uutta ja jännittävää. Ja se on se juttu, josta pidän. Ehkä se, että ei koskaan tunne täysin toista, auttaa ylläpitämään liekkiä yllä. Vieläkin, tunnen sen saman poltteen, jonka tunsin suhteemme alussa... ja näillä näkymin se polte ei tule sammumaan.

Nyt on hyvä hetki hieman pohtia miten minusta ja sinusta tuli me, ja miksi meidät on luotu yhteen. Miksi juuri minä, miksi minä saan luvan seurustella sinun kanssa? Miksi juuri sinun sanat ja teot tuntuvat niin poikkeuksellisen hyviltä, ja miksi sinun ajatteleminen saa jo hymyilemään? Uskon että rakkautta ei voi pakottaa. Sitä joko on, tai sitä ei ole. Seurustella pystyy pitkiäkin aikoja ilman, että oikeasti rakastuu. Voi sanoa rakastavansa, mutta mistä sen tietää? Mielestäni siitä, että kun on oikeasti vaikeaa, niin on valmis tekemään kaikkensa sen eteen, ettei menettäisi kumppaniaan. Nyt ei puhuta yhdestä virheestä ja siitä anteeksi pyytämisestä, vaan asenteiden ja elämänkatsomuksen pohtimisesta rakkainpansa vuoksi. Liikaa ei pidä muuttua, mutta pienien asioiden pohtimisella saa aikaa äärimmäisen suuria muutoksia. Sen ymmärtää, kun sen kokee.

Kun on huomannut itse kasvaneensa toisen ihmisen ansiosta, tulee hyvä fiilis. Pienillä teoilla saa tuotettua rakkaimmalleen hyvän mielen.. ja kun lähimmäinen on hyvällä tuulella, se heijastuu myös minuun. Kun ajattelumaailma alkaa olemaan sellainen, kun sen pitkässä seurustelusuhteessa kuuluukin olla, niin vasta silloin on mun mielestä hyvä aika alkaa harkitsemaan kosintaa. Sillä ei loppupeleissä ole mitään merkitystä, oletko seurustellut vaikka 15 vuotta ennen naimisiin menoa, kunhan olet varma ratkaisustasi. Pääasia kuitenkin on, että saat olla sen 15 vuotta rakkaimpasi kanssa. Naimisiin meno ei mielestäni muuta seurustelusuhdetta, se sinetöi sekä syventää sitä.

Siinä jotain mietteitä selvän epäselvästi. Kiteytettynä, mulle on lähes sama, minkälainen koristelu hääpäivänä on, kunhan ruoka on hyvää ja Vaimokkeestani tulee Vaimoni!!!

- M

lauantai 15. joulukuuta 2012

ihanat, ihanat häät!

Pakko jakaa vielä nämä ihanat kuvat näistä ihastuttavista häistä, jotka on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia! :) Häät bongasin yllättäen Style Me Prettystä. ;)


tosi hauska pöytäkartta-idea!













Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille! 

Inspiraatiota koristeluun

Bongasin Style Me Pretty-sivustolta ihanan pöytäkoristeluidean. Sopii mainiosti varsinkin ulkohäihin! Meille tulee pari telttaa pihalle, joten miksei näitä voisi laittaa sinnekin pöydille, jos rahaa ja/tai energiaa riittää. En kyllä osaa yhtään sanoa millaiset pöydät telttoihin tulee...

kuva: Style Me Pretty

perjantai 14. joulukuuta 2012

Pohdintaa avioliitosta


"Siispä arvon morsiamet, miltä avioituminen tuntuu? Pelottaako, jännittääkö, kauhistuttaako? Etkö ole edes oikein pohtinut asiaa, ainakaan miehen kanssa? Onko suunnitelmat tulevaisuuden suhteen selvät vai piirrelläänkö vielä yhteistä karttaa?"

Villi Varpunen blogissaan pyytää morsmaikkuja pohtimaan yllä olevia asioita. Lukekaa koko teksti tästä.

Minun hääblogini on todella pinnallinen ja keskittyy ainoastaan juurikin koristeluihin ym. asioihin. Silloin kun perustin blogin, ajattelin sen olevan vain minua itseäni sekä kaasoja (ja anoppeja) varten oleva muistio, jonne voin kerätä ajatuksiani ja ideoita tulevia häitä varten. Plussaa olisi jos joku ulkopuolinen blogin sattuisi löytämään ja saisi ideoita omiin häihinsä sekä haluaisi vaihtaa ajatuksia.

Blogia aloittaessani päätin, että blogi pysyy hyvin pinnallisena enkä esimerkiksi kerro minun ja sulhon arkielämästä täällä. Aluksi ajattelin, etten edes julkaise meidän kuvaa, mutta nyt sekin on tehty sekä meidän molempien nimet. Jotenkin tää blogi alkaa enemmän ja enemmän tuntua sellaiselta julkiselta mutta silti henkilökohtaiselta päiväkirjalta, jonne uskaltaa pikkuhiljaa paljastella asioita.

Olen usein miettinyt kyllä, pitäisikö minun pohtia vakavempia häihin liittyviä asioita blogissani, mutta se ei ole kuitenkaan tuntunut oikealta. Mutta nyt päätin tarttua tähän haasteeseen!

Olen miettinyt tulevaa avioliittoa paljon ja myönnän, että välillä se oikea syy avioitumiseen jää taustalle kaiken pinnallisen häähössötyksen keskellä. Hääpäivä on kuitenkin vain se yksi päivä, mutta avioliiton on tarkoitus kestää koko elämän. Olen kyllä joskus nauranutkin itselleni, että miten joku niin pieni, mutta sillä hetkellä niin suurelta tuntuva asia (esim. juhlapaikan koristelu) voi saada niin suuren ahdistuksen aikaiseksi.

Avioliitto on minulle kuitenkin todella tärkeä asia. Olen aina ollut sitä mieltä, että kihloihin ja naimisiin mennään vain kerran elämässä (vaikka silloin joskus 15-vuotiaana ajattelinkin, että mähän en siis tod. mee naimisiin vaan oon ikisinkku). Tämän vuoksi emme esim. kiirehtineet kihlautumisen kanssa, vaan halusimme olla varmoja että tämä meidän juttumme kestää. On yleinen ajatus, että avioliiton mukana kaikki muuttuu. Tällä hetkellä minusta ainoa muutos on se, että oma sukunimeni muuttuu sulhon sukunimeksi sekä joidenkin asioiden hoitaminen miuttuu ja samalla myös helpottuu. Toki asiat muuttuvat myös lainsäädännöllisestikin sekä avioliiton myötä suhde muuttuu viralliseksi. Toisaalta en tiedä vielä, mitä avioliitossa oleminen konkreettisesti on, sitä voi tällä hetkellä vain miettiä ja pähkäillä.  Mutta se tärkein, eli kahden ihmisen välinen rakkaus, ei avioliitossa muutu miksikään, korkeintaan vahvistuu. 

Ollaan keskusteltu sulhon kanssa paljon tulevasta ja että jännittääkö tai pelottaako ja sulholta on aina tullut suora vastaus, että "ei pelota" vaan hän uskoo meihin täysillä. Itse olen samoilla linjoilla, vaikka välillä tuleekin mietittyä, että "mitä jos" ja tottakai suuri elämänmuutos myös jännittää ja mietityttää. Avioon mennessä ei pitäisi miettiä mahdollista avioeroa vaan uskoa ja luottaa liiton kestävyyteen, mutta tietysti on aina olemassa se vaihtoehto.  Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli siihen tilanteen jouduttaisiin sitten joskus, se on tarkoitettu menemään niin eikä maailma lopu siihen. 

Uskon kuitenkin meihin 110%:sti. Helmikuussa ollaan seurusteltu sulhon kanssa seitsemän vuotta ja tuohon seitsemään vuoteen on mahtunut kaikenlaista, ylä- ja alamäkiä. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty eikä olla luovutettu helpolla. Tällä hetkellä olen todella onnellinen, mutta tiedän että tulevaisuudessa tulemme kohtaamaan suuria haasteita ja koettelemuksia, mutta uskon, että niistä selvitään, aivan niin kuin tähänkin asti. Me ollaan paljon keskusteltu tulevaisuudesta sulhon kanssa ja kummallakin on samanlaiset toiveet ja haaveet sen suhteen, joten odotan tulevaisuutta enemmän innolla kuin kauhulla. En muuten olisi menossa naimisiin alle 7 kuukauden kuluttua. Ja kyllä minä vaan rakastan tuota välillä-myös-hyvin-ärsyttävää mieshenkilöä erittäin paljon! Ja kun kirkon alttarilla sanon "tahdon", se on lupaus siitä, että lupaan rakastaa miestäni siihen asti, kunnes "kuolema meidät erottaa".

En tiedä oliko tässä tekstissä mitään järkeä, mutta tulipahan kirjotettua mitä mieleen tuli. Nyt voidaankin taas jatkossa keskittyä siihen pinnalliseen häähömpötykseen. :) 

torstai 13. joulukuuta 2012

Haaste!


Säännöt:
1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Kiitos TattooBride! :)

Kysymykset:

1. Jos saisit valita yhden juhlan vietettäväksi, mikä se olisi näistä: Joulu, Juhannus, Uusi vuosi, Vappu?
- Varmaankin Joulu! Siinä on kuitenkin sitä jotain kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta. :)

2. Jos saisit päivän elinaikaa, mitä tekisit?
- Hmm, kävisin varmaan vihdoin ja viimein hyppäämässä sen laskuvarjohypyn (oletetaan siis että on kesä), kävisin syömässä lemppariravintolassa ja viettäisin mahdollisimman paljon aikaa läheisteni kanssa.

3. Oletko luonteeltasi menevä juhlija vai rauhallinen ''kotihiiri''?
- Sekä että. Koti on maailman paras ja turvallisin paikka ja tykkään nyhjätä kotona. Mutta onhan se välillä kiva laittaa korkkarit jalkaan ja lähteä tyttöjen kanssa valloittamaan tanssilattioita! :)

4. Kumpi määrää ''kaapin paikan'' perheessänne? ;)
- Jaa-a. :D Kyllä me pyritään aina keskustelemaan asioista, mutta tottakai tietyistä asioista päätän minä ja taas toisissa asioissa annan päätösvastuun sulholle. :D

5. Kolme suurinta unelmaasi?
- Tää on tosi kliseinen vastaus, mutta haluan elää hyvän ja terveen elämän, saada lapsia sekä tehdä työtä, josta pidän. Jossain vaiheessa elämää haluan myös lähteä kiertämään maailmaa hieman pidemmäksi aikaa. Lisäksi se laskuvarjohyppy on aika suuri unelma ollut jo pitkän aikaa. :)

6. Mitkä kolme asiaa ovat miehessä/naisessa tärkeimpiä?
- Huumorintaju, luotettavuus ja avoimuus.

7. Uskotko Joulupukkiin? 
- Tottakai. :)

8. Mieleenpainuvimmat asiat vuodelta 2012?
- Ehdottomasti kaikki ulkomaanreissut, varsinkin sulhon kanssa tehty Barcelonan reissu sekä tyttöjen kanssa tehty Alanyan reissu. Tietysti myös kaikki lukuisat Tukholman risteilyt ovat jääneet ainakin osittain mieleen. :D Mieleen on jäänyt myös todella tuskainen ja kiireinen kevät, jolloin painoin töitä täysipäiväisestä sekä kävin koulua ja tein opparia siinä sivussa. Joka kuitenkin palkittiin sitten sillä, että opparista saatiin arvosanaksi 4 ja valmistuin keväällä 2012 sosionomiksi. Tottakai tästä vuodesta ovat jääneet myös mieleen kaikki hyvät ja ihanat hetket ystävien ja perheen parissa. 

9. Oletko Joulua rakastava Jouluhömpöttäjä vai juoksetko pakoon kaikkea Jouluun liittyvää?
- Sekä että. :D Toisaalta rakastan kaikkea Jouluun liittyvää, musiikkia ja koristeita jne. Mutta toisaalta taas Joulun aika on tosi ahdistavaa ja Joulusta on tehty aivan liian kaupallinen juhla. Tärkeintä kun kuitenkin Joulussa on läheiset ihmiset ja ruoka. ;)

10. Mitä arkipäivääsi kuuluu?
- Riippuu ihan päivästä. Teen 3-vuorotyötä sekä puolittaista työaikaa, joten päivät riippuvat paljon siitä onko vapaapäivä vai olenko kenties aamu- ilta- vai yövuorossa. En oikeasti osaa vastata tähän, kun mun kaikki päivät on niin erilaisia. :D

11. Oletko kilpailuhenkinen?
- Hieman pitää olla kilpailuhenkeä, mutta ei mun maailma kaadu jos häviän jossain. 

Uudet kysymykset: 

1. Osallistuvatko vanhempanne tai muut sukulaiset häidenne budjettiin?

2. Mikä stressaa häiden suunnittelussa eniten vai stressaako mikään?

3. Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?

4. Mitä odotat eniten Joululta?

5. Syödäänkö teillä joulukinkku lämpimänä vai kylmänä? (tästä on nimittäin meidän perheessä hieman eriäviä näkemyksiä :D)

6. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?

7. Mikä oli pienenä unelma-ammattisi?

8. Luettele kolme hyvää asiaa tästä viikosta.

9. Mihin panostat häissäsi, missä taas pihistät?

10. Unelmapäiväsi?

11. Aiotko tehdä uuden vuoden lupauksia?

Haastan (vain 3): 



Kuulumisia

Noniin, Savosta palattu takaisin Helsinkiin ja arkeen. Aika meni porukoiden luona jotenkin tosi nopeasti, vaikka mitään ihmeellistä ei tullutkaan tehtyä lauantaisia valmistujaisia lukuunottamatta. Mutta se, ettei tarvitse tehdä mitään, tekee välillä kyllä niin hyvää! 

Postitin tiistaina meidän STD-joulukortit ja oli kyllä jotenkin tosi jännittävää. :D Tästä koko häätouhusta tuli taas jotenkin virallisempaa ja tajusi taas, että kyllä tämä tyttö ihan oikeasti menee naimisiin ensi kesänä. :) Ei sitä meinaa tajuta vieläkään. 

Mutta tänään tajusin sen, että noihin häihin on tänään tasan 7 kk! huhhuijaa! Aika menee niin älyttömän nopeasti ettei meinaa pysyä perässä. Vasta häihin oli tasan vuosi ja mietittiin, että miten paljon aikaa tässä on vielä järjestellä kaikkea (vaikka samalla myös tuntui että aika loppuu kesken!) ja nyt ollaan tultu tuosta hetkestä jo 5 kk. Kaasojen kanssa ollaan puhuttu, että kun häihin on 6 kk, niin sitten alkaa touhuaminen oikein kunnolla.


Tarkoitus olisikin tässä joulukiireiden jälkeen testata meidän kutsut, jonka jälkeen ruvetaan kaasojen kanssa niitä väsäilemään. Tammikuusta lähtien minulla onkin kevään ajan "vain" kolme kaasoa täällä Suomessa, kun toinen lähtee tammikuussa vaihtoon ja toinen seikkailee edelleen siellä jossain kaukana Aasiassa! En kyllä jaksa odottaa, että päästään taas kaikki saman pöydän ääreen höpisemään. :) 

Tammikuussahan on myös taas Helsingin Mennään naimisiin-häämessut, jonne olisi tarkoitus mennä. Oltiin siellä viime vuonnakin sulhon kanssa, mutta kaikki se häähössötys tuntu vielä niiiin kaukaiselta. :) 


Pikkuhiljaa olisi myös alettava tekemään hankintoja. Yksi tärkeimmistä hankinnoista on tällä hetkellä hääkengät, jotta pääsisin ompelimoon hieman korjailemaan pukuani. Tosin ehkä ihan hyvä vaan, että uusi puvun sovitus hieman viivästyy, kun tuo joulukin on tuossa. :D Tammikuussa alkaa nimittäin kuntokuuri ja kiinteytysprojekti! Sanoin muuten äidilleni, etten missään nimessä halua perinteisiä valkoisia hääkenkiä ja ilme oli kyllä ikuistamisen arvoinen. :D Ajat muuttuu, äiti-kulta! 

Yksi asia, mikä meillä on vielä hakusessa, on hääauto! Mistä sellaisen löytää?? Ajattelin sen olevan ihan helppo juttu, mutta pyh. Ollaan käyty läpi sukulaiset ja internetit ja laitettu kyselyä eri keskustelupalstoilla, mutta sieltäkin tuli hyödyllisten vastausten sijaan pelkästään kettuilua. Oon antanut sulhon tehtäväksi hääauton hoitamisen, joten eiköhän sekin tule hoidettua heinäkuuhun mennessä. ;)


Huhhuh tulipa taas asiaa! Mutta veikkaan, että blogissa on joulukuun ajan hieman hiljaisempaa. Lähden nimittäin ensi keskiviikkona taas Savoa kohti ja sitä ennen pitäisi hoitaa jouluostokset, ainakin osittainen joulusiivous sekä tehdä töitä. Savossa bloggaileminen jää jotenkin pakostikin taka-alalle, kun mielummin viettää laatuaikaa ihmisten eikä kannettavan kanssa. :) Joulu me vietetään sulhon porukoiden mökillä ja joulupäivänä matkustetaan taas mun porukoiden luokse. 

Mutta haluan toivottaa teille kaikille ihanaa joulun odotusta ja koittakaa olla stressailematta liikaa! <3

kuvat: Style Me Pretty

torstai 6. joulukuuta 2012

Herkutteluilta kaasojen kanssa

Niin kuin aiemmin kerroin, eilen oli tarkoitus istua iltaa kaasojen kanssa ja nautiskella yhden kaason tekemistä leivoksista. Ja voi että mitä herkkuja tämä ihana neiti olikaan tehnyt! Oon kyllä niin otettu eilisestä ja samalla myös hirrrrveeen kateellinen, että miks mä en osaa tehdä tollasia! Ilta oli muutenkin aivan loistava. Otettiin siinä illan aikana hieman skumppaa ja glögiä (tosin oltiin keretty jo hieman nautiskella hehkuviiniä yhden kaason kanssa tässä meillä...). Iltaa jatkettiin sitten keskustaan ja loppuilta kuluikin tanssilattialla heiluen. 

Mutta nyt hieman kuvia eilisistä herkuista. Pahoittelen kuvien laatua, kun kännykällä nämä otin. Herkkupöydästä löytyi siis macaroneja, suloisia pipareita, muffinseja sekä aivan upea täytekakku. Kaaso oli myös tehnyt morsiuspuvun mallisia ja värisiä pipareita, mutta koristelut oli jäänyt kiireen vuoksi tekemättä, joten niitä ei sitten tarjoiltu ollenkaan. Oli ne kyllä hienoja ilman koristelujakin. ;)

skumppalasit vielä tyhjänä...

Siis tää kakku!! Miettikää, kaaso on tehnyt myös nuo ruusukkeet itse. Siis aivan upea ja olihan se ihan herkullinenkin. ;)

Nomnom!

ISO KIITOS vielä teille tytöt illasta! Ootte huippuja, puspus. 

Me vietetään sulhon kanssa itsenäisyyspäivää tortun- ja piparintuoksuisissa tunnelmissa. Tänään olisi myös tarkoitus tehdä savethedate-joulukortit loppuun, että saadaan ne postiin ensi viikolla. Loppuillasta sitten käperrytään sohvan nurkkaan glögilasit kädessä katselemaan linnan juhlia. :) Huomenna matkustakin porukoiden luokse n. viikoksi ja lauantaina juhlitaan yhden kaason valmistujaisia! Life is gooood. :)

Mitenkä siellä vietellään itsenäisyyspäivää? Aiotteko katsoa linnan juhlia?
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Täydellinen hääkampaus!

Ah, nyt mä sen löysin! Tässä kampauksessa on kaikki mitä haluan mun hääkampaukselta. Tosin omaan kampaukseeni olen ajatellut, että sivulle lähtevät hiukset olisivat letillä eivätkä lähtisi noin ylhäältä, mutta on tääkin kyllä ihana. :) Mutta kummiskin tämä on se idea mitä lähden kampaajalta pyytämään ja sitä voidaan sitten muokkailla niin, että se on mun näköinen.

kuva: Wedding Chicks

Tällä hetkellä pohdituttaa, että mitä teen mun otsiksen kanssa. Toisaalta tekis mieli laittaa kasvatusprojekti käyntiin, mutta itse kun en tykkää pitää otsista ylhäällä, niin kasvatus on kyllä aivan tuskaa! Tai sitten annan olla vaan otsiksella, kun se on kuitenkin niin mua. Noh, onneksi tässä on aikaa vielä pohtia asiaa. :)

Näillä kaasoillakin on kyllä kuvassa aivan ihastuttavat hiukset, kukkaseppeleet on ihania!

kuva: Wedding Chicks

maanantai 3. joulukuuta 2012

Häämenu

Pitopalvelunamme toimii Leppävirtalainen Päivi Mikkonen. Moni on suositellut meille kyseistä pitopalvelua ja kuullessamme mitä häämenut sisältävät, päätimme valita hänet. Myös yhteistyö on toiminut hyvin, vaikka saimmekin menuja odotella muutaman kuukauden johtuen kesän kiireistä. Menuvaihtoehtoja oli kolme. Häämenumme on hyvin perinteinen, mutta sellaista me halusimmekin. 


Menu

* Barbecuepossua, grillivihannekset ja kastike
* uudet perunat
* lihapullia

* raikas hedelmäjuustosalaatti + kastike
* värikäs kanasalaatti
* mozzarella-tomaatti-punasipulisalaatti
* karibiansalaatti

* kylmäsavulohirullia tuorejuustotäytteellä
* savulohta ja kylmä tillikermaviilikastike
* savuporotuorejuustonapit

* Pieniä perunarieskoja, pitopiirakat, viljaista patonkia + levitteet.

* Ruokajuomina vesi, mehu ja maito.

* Lisäksi menuun kuuluu pieniä perunarieskaleita, pitopiirakoita, viljaista patonkia sekä levitteet.

Jälkkäri

* Hääkakku maun mukaan sekä juomina kahvi, tee ja mehu.
* Lisäksi menuun voidaan lisätä suklaita tai pikkuleipää jos vain haluamme. 

Hinta: 27,80 e/hlö ja lapset 4-10v: 15 e/hlö. 
Hintaan kuuluu tosiaan ruoan lisäksi myös tarjoilu, joten ei paha hinta ollenkaan mielestäni. :) 


Menuun haluamme lisäksi vielä jotain kasvissyöjille, esimerkiksi kasvisgratiinia tai vastaavaa. Ja ruokajuomina on tietysti viiniä ja jälkiruuan kanssa jotain likööriä ja varmaankin konjakkia. Lisäksi yksi kaasoistani on luvannut leipoa suussasulavia cupcakeseja eikä tietenkään pidä unohtaa karkkibuffettia. :)
Olemme myös keskiviikkona menossa kaasojeni kanssa yhden kaason luokse viettämään iltaa. Kyseinen kaaso on ilmeisesti leiponut iltaa varten kaikkea hyvää ja samalla olisi tarkoitus puhua hieman hääjuttujakin. :) 

kuvat: Style Me Pretty

maanantai 26. marraskuuta 2012

high five!

Sulhon uusi musiikkivideo on ilmestynyt tänään ja pakkohan se on jakaa myös täällä blogin puolella. Joten check it out!


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Valmiit save the date -joulukortit!

Tämä ilta on vietetty sulhon kanssa save the date-joulukortteja askarrellen ja joulumusiikkia kuunnellen. 20 korttia saatiin kahdessa tunnissa tehtyä, vielä pitäis siis 'muutama' väsätä. 

Näistä tuli mun mielestä ihan kivat, vaikka itse sanonkin. :) 

Mitäs sanotte? :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Hääuskomuksia

Hääpäivän valinta

* Uudenkuun ja täysikuun aikaan solmituista avioliitoista tulee onnellisia ja vaimokin säilyy nuorena ja rypyttömänä normaalia pidempään.

* Jos matkalla alttarille satoi ja sade peitti matkalle lähteneen jalat, oli se erittäin onnekasta.


Kaaso & puhemies

* Kaason pitää olla aina morsianta vanhempi, kokenut vaimoihminen, ei morsiamen ikätoveri, ja suojata morsianta noituudelta ja neuvoa hänelle avioliittotaikoja.

* Kaaso ei saa olla morsianta nuorempi eikä varsinkaan kateellinen morsiamelle, sillä tästä aiheutuu liitolle huonoa.

* Kaason täytyy olla kaunis, sillä mitä kauniimpi kaaso, sitä kauniimpia lapsia hääpari tulee saamaan.

* Puhemiehen (bestman) pitää olla sulhasta vanhempi, arvostettu henkilö ja hänen pitää osata tietäjän tehtävät, jotta hän osaa tehdä tyhjäksi kateiden ja noitien toimet.


Kuulutusten kuuleminen

* Ainakin yhtenä kuulutussunnuntaina (niitä oli ennen 3) parin piti mennä kirkkoon, että heidän lapsistaan ei tulisi kuuroja tai että morsiamesta ei tulisi niin sikeäunista äitiä, ettei hän heräisi hoitamaan lastaan.

* Kuulutuksia kuunnellessaan morsiamen kannattaa lähteä välillä jaloittelemaan kirkossa. Jos tuleva äiti lähti liikkeelle kirkossa kuuliaispäivänä, oppivat lapset pian kävelemään.

* Kirkossa kannattaa myös puhua, jottei lapsista tule tuppisuita.

* Niin monta kertaa kun pappi rykäisee nimiänne lukiessaan, niin monta lasta tulette saamaan. 


Ennen häitä

* Ennenkuin morsian astuu hääkulkuneuvoon, täytyy hänen heittää oluttuoppi taaksensa päänsä yli. Jos tuoppi jää pystyyn, tulee morsiamen elämästä yhtä juhlaa. Jos taas kyljelleen, niin tulevaisuus ei ole niin hyvä.

* Hääkirkkoon mennessään morsian ei saa kertaakaan katsoa taakseen. Jos näin tekee, alkaa avioliitossa kaivata vanhaa elämäänsä.

* Bestmanin täytyy laittaa höyhen sulhasen vasempaan pohkeeseen, rekeen ja kolmannen untuvan vielä omaan ajopeliinsä. Näin varmistuttiin siitä, ettei matkalla pääse pahat henget iskemään ja että hevonen kulkisi suoraan.

* Matkalla kirkkoon on huono enne, mikäli näkee ensimmäisenä ihmisenä naisen.

* Morsian ja sulhanen eivät saa nähdä toisiaan hääpäivänä ennenkuin vihillä. Jos hääpari ei malta juhlapäivänä pysyä erossa toisistaan määrähetkeen asti, on se huono enne.

* Kumpi näkee toisensa ensin, tulee onnellisemmaksi tai saa ylivallan avioliitossa (tästä saadaankin sitten ensimmäinen riita, kun kiistellään että kumpi näki toisen ensin!)

* Kun viimeinen ateria ennen vihkimistä on kotona syöty, katkaisee morsian lusikkansa ja heittää sen oven suuhun. Tämä symboloi lapsuuden ajan päättymistä ja uuteen säätyyn siirtymistä.

* Morsiamen pitää nousta varhain hääpäivän aamuna ja pestä kasvonsa ruohikossa olevalla aamukasteella. Se tuottaa onnea. 

* Jos morsian tai joku hänen saattajistaan kompastelee kirkkoon lähdössä, pitää hänen lähteä takaisin ja istua vähän aikaa, koska tuollainen kompastelu tietää onnettomuutta.


Pukeutuminen ja asusteet

* Jos morsian kokeilee pukuaan, kun siihen on tehty viimeiset pisteet, on se huono enne.

* Morsiamen ei pidä itse ommella morsiuspukuaan - silloin hän saa itkeä yhtä monta kyyneltä kuin puvussa on neulanpistoja.

* Morsiuspuvun ei pidä olla tyköistuva. Tiukka puku tietää ahdasta avioliittoa.

* Saadakseen elämäänsä onnea ja menestystä pitää ommella muutama hius tai kolikko morsiuspuvun helmaan.

* Morsiuskimpussa pitäisi olla joko mistelinoksa, myrtti tai ainakin sinistä väriä, onnea ja uskollisuutta tuomassa.


Sormus

* Sormuksessa täytyy olla pariton määrä timantteja, jotta onni säilyisi.

* Jos kokeilee toisen vihkisormusta, ei itse pääse koskaan naimisiin.

* Mikäli vihkisormus tuntuu sormessa löysältä, on tiedossa onnellinen avioliitto. Jos taas sormus on tiukan tuntuinen, on tiedossa ahdas ja köyhä avioliitto.


Hääseremonia

* Morsiamen tulee seistä toinen jalka sulhasen edellä, mikäli hän mielii ottaa itselleen komennon kotona.

* Se kumpi sanoo kovempaa "tahdon" on tulevassa liitossa aina äänessä ja komentelemassa.

* Kun pappi on lopettanut osuutensa ja käännytte alttarilla ympäri hääväen puoleen, kääntykää toisiinne päin. Näin tulee sopuisan onnellinen pari.

* Poistuessanne kirkossa kävelkää käsi kädessä niin kauan, kunnes olette ylittäneet kirkon kynnyksen.

* Sulhanen seisoo oikealla puolella, jotta hänen miekkakätensä olisi vapaana. Samoin bestman seisoo oikealla puolella valmiina torjumaan morsiamen suvun yritykset taistella morsianta takaisin.


Hääjuhla

* Kun morsian saapuu hääpaikalle, hän ei saa astua maahan. Maassa täytyy olla joko matto tai sitten hänet täytyy kantaa häätalon portaille. Maasta tarttuu morsiameen kaikkea pahaa.

* Mikäli joku häävieraista erehtyy astumaan hameen helmalle, laahukselle tai hunnulle, pitää tätä kömpelöä tallaajaa heti läpsäistä poskelle. Ilman konstin kumoavaa läimäystä voi muuten tapahtua kurjia.

* Hääpöytä tulee kattaa täydellisen hiljaisuuden vallitessa.

* Jos morsian juo paljon hääpäivällisen aikana, hän saa juoppolallin miehekseen.

* Jos hääpäivällisen aikana rikkoutuu jotain, on se vain hyvä ja onnea tuova enne.

* Morsiamen ei pidä asettua terävän pöydänkulman luokse, sillä silloin hän saa teräväkielisen anopin itselleen. 


Hääyö

* Laittamalla sakset morsiusvuoteen alle saadaan tyttölapsi. Jos taas laitetaan vasara, saadaan poikalapsi. Vasara suojaa myös kaikelta pahalta. Ja jos pistää vähän rahaa patjan sisään, vaurastuu.

* Morsiusparin tulee nukkua hääyönään päät kohti pohjoista. Näin heistä tulee onnellisia.

* Morsian tulee kantaa kynnyksen yli, jottei olisi vaaraa, että morsian joutuisi kosketuksiin ovensuussa majailevien pahojen henkien kanssa.

* Morsian ei missään nimessä saa kompastella kynnyksellä tai muulla tavoin horjahtaa sisään. Se tietää epäonnea.

* Erotessaan hääparista ennen hääyötä täytyy bestmanin läimäyttää morsianta pakaroille. Jos läimäytys menee poikittain pakaroiden päälle, on ensimmäisenä vauvana tulossa poika. Jos taas pitkittäin, niin tyttö.


Sellasia uskomuksia. Noi kompastelujutut on aika pahoja. Terveisin maailman kömpelöin tuleva morsian.

kuvat: StyleMePretty.com
teksti: http://www.naimisiin.info/haaopas/taikoja.html